Lähdejahti

Seuraavaa otetta Wikipediasta ei ole lähteistetty luotettavalla lähteellä. Voitko sinä lähteistää tämän?

Klikkaa Korjaan tämän!, niin pääset Wikipediaan korjaamaan puutteellisen lähdemerkinnän, tai Ehei, seuraava! nähdäksesi uuden otteen. Onnea!

Sivulla Luettelo väestönlaskennoista maittain:

"

Varsinaisten väestön­laskentojen lisäksi Suomessa laadittiin 1620-luvun lopulta lähtien vuosittain henkikirjat. Henkikirjoissa on taloittain alkujaan kaikki 15–65-vuotiaat henkilöt, paitsi aateliset, sotilaat ja ne, jotka työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi oli vapautettu henkirahan maksamisesta. Vuodesta 1766 lähtien niihin merkittiin koko väestö, myös veroista vapautetut.[3] Ankaran verotuksen aikana joku talo jättäytyi Suomessa pois laskennasta välttyäkseen verotukselta. Valtio poisti kuitenkin tällaisilta taloilta etuudet, jotta poisjättäytymisiä ei olisi.lähde?